"Mikäs se tuo oikein on?" tuumi sinitiainen syreenin oksalla.

Jokin outo otus popsi maassa lojuvaa kauraa hirveällä vauhdilla.

Se loi nopean katseen sinitiaiseen ja jatkoi sitten syömistä.

Otuksella oli kamala nälkä. Se söi, söi ja söi, ja välillä se kurkkasi sivuille vihollisten varalta.

Vaaran havaittuaan se pysähtyi paikoilleen hetkiseksi ja jatkoi sitten syömistä.

Outo olento iski nopeasti sinitiaiselle silmää ja väläytti jopa pienen hymyn.

Sitten (yllätys, yllätys) se jatkoi syömistä.

Välillä se söi lunta, kuten nokanpielistä näkyy, saadakseen jotain nestettä. Sinitiainen katseli otusta vielä hetken ja lähti sitten muualle lepäämään.